Näyttelyarvostelu: Kätkö - Gömma - Stash

Ami Avellánin ja Tiina Rajakallion korutaidetta Artboxissa 15.8. - 4.10.2026

Katriina Pietilä-Juntura

Tiina Rajakallio - Fisherman’s friend, 2026. Ready-made, hartsi, pellavalanka.

Kuvaaja: Jukka Tarkiainen

Korutaide on aika nuori taiteenlaji. Koruja on ollut aina, ja jokaisella on selkeä näkemys siitä, mikä koru on. Korutaide kuitenkin usein liitetään perinteiseen käsitykseen korusta tai korumuotoiluun. Korutaide poikkeaa myös muista taiteenaloista. Koru liittyy kehoon ja useiden mielestä sen pitäisi olla sellainen, että sen voi pukea ylle. 

Ami Avellán - Kaulakoru Ornament necesse est, sarjasta Guldkragar, 2026. Messinki

Kuvaaja: Jukka Tarkiainen

Enää koru ei ole hopeaa, kultaa, helmiä tai jalokiviä, vaan materiaaliksi käy melkein mikä vain. Koruihin perinteisesti liitettyjen arvokkuuden ja statuksen sijasta koru kantaa muunlaisia sisältöjä ja tutkii esimerkiksi korun ja kehon välistä suhdetta tai vaikkapa sukupuolisuutta. Nykykoruilla voi ottaa kantaa ja olla jonkun asian puolella, ehkäpä vastaankin.

Katsoin Avellánin ja Rajakallio korut ensin nopeasti vain tutkien, voisiko niitä käyttää – toisin sanoen pukea ylle. Mielestäni kaikkia voi. Tosin alkuun epäilin, ettei Rajakallion Verkon silmässä -teoksia voisi ainakaan Linnan juhliin laittaa, ja myös Fisherman’s Friend voi olla vaikeasti käytettävä koru. Mutta kaikki muut ovat puettavia koruja. Korujen mittasuhteilla on paljon merkitystä. Tuntuu, että nykyään korut vain suurenevat, ja ensin tulevat huoneeseen korvakorut, sitten vasta kantaja.

Tiina Rajakallio - Parvi, 2026. Ready-made, sinkitty teräs, tekstiili, maali

Kuvaaja: Jukka Tarkiainen

Muistan, kun Torniossa oli joskus 2000-luvun alussa tai edellisen vuosisadan lopussa nykykorunäyttely. Se herätti paljon närkästystä, semminkin kun korut olivat esillä Marcus Casagranden suunnittelemissa näyttelyrakenteissa. Ne olivat mustia, en muista, olivatko mustaa rautaa vai kumia, rumat ja kömpelöt kuitenkin. Ihmiset olivat odottaneet pikkuisen rohkeampia koruja kuin Kalevala -korut ovat. Ajattelin silloin, ettei mikään virkistä enempää kuin närkästynyt näyttely-yleisö, joka totesi: tätä ei kyllä odotettu! Mielestäni näyttelynjärjestäjän tehtävänä onkin tarjota sitä, mitä ei osattu odottaa: yllätyksellisyyttä, ravistelevaa, jotakin outoa. 

Ami Avellán - Kaulakoru Snäckan, sarjasta Curly Sue, apan ock lejonet, 2005. Hopea, cubic zirkonia, nahkanauha, simpukka

Kuvaaja: Jukka Tarkiainen

Tästä näyttelystä tuskin kukaan närkästyy, ehkä tekijät olisivat voineet irrotella rohkeamminkin. Korumateriaalit ovat kiinnostavia: on vaatenukkaa, kierrätyskumia, hiekkaa, biohartsia, lyijypainoja, laatikon vetimiä, teräsnauloja. Hyvä niin.

Katriina Pietilä-Juntura, eläkkeellä oleva museonjohtaja (FM) Torniosta