Takaisin kaikkiin tapahtumiin

OPEN CALL RAJAPINTA | GRÄNSSYTA


OPEN CALL RAJAPINTA | GRÄNSSYTA

På svenska nedan


Missä kaksi maailmaa kohtaa – ja mitä siinä välissä tapahtuu?

RAJAPINTA on jurytetty ja anonyymi ryhmänäyttely, joka tarkastelee kohtaamisen, eron ja yhteyden tiloja. Rajapinta voi olla maantieteellinen, kielellinen, kulttuurinen tai teknologinen, mutta myös kehollinen, emotionaalinen tai ajattelun tasolla tapahtuva.

Näyttelyn yhtenä lähtökohtana toimii pohjoinen alue Suomen ja Pohjois-Ruotsin välillä – kerrostunut rajapinta, jossa kielet, identiteetit ja näkymättömät yhteydet risteävät.

Kutsumme eri alojen taiteilijoita ja tekijöitä lähestymään teemaa omista näkökulmistaan. Aiheita voivat olla esimerkiksi kohtaaminen ja kitka, kääntyminen ja väärinymmärrys, ihmisen ja teknologian suhde, kehon ja ympäristön vuorovaikutus sekä näkyvän ja näkymättömän rajat.

Etsimme teoksia, jotka avaavat rajapinnan käsitettä monimerkityksisesti ja haastavat tapoja ymmärtää erillisyyttä ja yhteyttä. Medium on vapaa.

Teokset valitaan anonyymin jurytyksen kautta. Valinnoissa painotetaan omaperäisyyttä, konseptuaalista selkeyttä ja oivaltavaa suhdetta näyttelyn teemaan.

RAJAPINTA kokoaa yhteen tekijöitä, joiden työskentely tapahtuu rajojen äärellä – ja niiden yli.

Hakuaika 1.6-19.7.2026 klo. 18.00

Sähköinen täytettävä hakulinkki

Jos et voi hakea mukaan sähköisen hakemuksen kautta, olethan meihin yhtedessä sähköpostitse.


Hakuohjeet

Luethan ilmoittautumisohjeet huolellisesti ennen hakemuksen lähettämistä.

Hakemus tulee täyttää viimeistään sunnuntaina 19.7.2026 klo 18.00 mennessä.

Lomakkeeseen merkittyjä teostietoja ei voi muuttaa jälkikäteen. Taiteilija vastaa itse hakemuksessa annettujen tietojen oikeellisuudesta.


Osallistumismaksu

RAJAPINTA | GRÄNSSYTA-näyttelyn hakuprosessin osallistumismaksu on 20 €.

Maksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä viimeistään 19.7.2026 seuraavalle tilille:

FI78 5131 0020 3302 97
Saaja: Meän Periferia ry
Viestikenttään: RAJAPINTA/ oma nimi

Osallistumismaksu kattaa näyttelyhakuprosessista aiheutuvat kulut.

Vain osallistumismaksun suorittaneet hyväksytään näyttelyhakuun.


Teosten ilmoittaminen

Hakuun voi jättää 1–3 yksittäistä teosta tai yhden teoskokonaisuuden.

Jokaisen teoksen tiedot ja kuvat tulee lisätä näyttelyhaun lomakkeen kautta.


Taiteilija- ja teostiedot

Jokaisesta teoksesta tulee ilmoittaa teostiedot, ainakin teoksen nimi, vuosi, koko, ja tekniikka, hinta/ei myynnissä sekä lisätietoa teoksesta jossa avataan teoksen sisältöä, aihetta ja kontekstia.  

Jos usealla teoksella on sama nimi, ne tulee numeroida. Samat tiedot tulee merkitä myös teoksiin niiden toimitusvaiheessa.

Teostiedot annetaan juryttäjälle ja ne voivat vaikuttaa siihen, tuleeko teos valituksi mukaan näyttelyyn.

Taiteilijabioa ja teosten esittelytekstejä käytetään taiteilijan ja teoksen esittelyyn näyttelyä varten koostetussa ja tulostetussa dokumentissa.


Jury ja valinta

Jurytys on anonyymi, ja juryttäjänä toimii ulkopuolinen taiteen alan ammattilainen tai ammattilaiset. RAJAPINTA | GRÄNSSYTA -näyttelyn jyryttäjä ilmoitetaan sen varmistuttua.

Valinnoista ilmoitetaan taiteilijoille sähköpostitse 26.7.2026. 


Näyttelyn ripustus

Näyttelyn ripustus 10.-13.8.2026.

Teoksissa tulee olla ripustuskiinnitys, jos ne tulevat seinälle.

Pääsääntöisesti Meän Periferia hoitaa teosten ripustamisen. Jos teos on haastava ripustaa, tai taiteilija haluaa olla mukana ripustuksessa, voidaan siitä erikseen sopia. Mahdollisista poikkeuksista tulee sopia etukäteen.

Avajaiset

RAJAPINTA | GRÄNSSYTA -näyttelyn avajaiset järjestetään perjantaina 14.8.2026 klo 18.00.

Taiteilijoiden toivotaan osallistuvan avajaisiin.

Avajaisten matkakorvaukset maksetaan edullisimman matkustustavan mukaan, ellei toisin sovita.

Lisätiedot ja muut yhteydenotot:

meanperiferia@gmail.com

Tervetuloa hakemaan mukaan näyttelyyn!




OPEN CALL RAJAPINTA | GRÄNSSYTA

Var möts vi när vi inte befinner oss på samma plats – men inte heller är helt åtskilda?

RAJAPINTA är en grupputställning baserad på anonym jurybedömning som bjuder in deltagare att utforska gränser och mötesytor.

Ansökan är öppen för alla som arbetar i Finland och norra Sverige – särskilt för dem vars skapande sker utanför centrumen, mitt i vardagen, marginalerna och de flerspråkiga verkligheterna.

Här är gränslandet inte bara en plats, utan en erfarenhet: avstånd, lager, parallella verkligheter. I ett område där språk och identiteter lever sida vid sida är gränsytorna ständigt närvarande.

Vi välkomnar konstnärer, kreatörer, kollektiv och självlärda utövare. Du behöver inte vara en del av en institution.

RAJAPINTA | GRÄNSSYTA är en inbjudan att bli synlig där man vanligtvis hamnar i utkanten av kartan.

Ansökningstid 1.6–19.7.2026 kl. 18.00

Elektronisk ansökningsblankett

Om du inte har möjlighet att ansöka via den elektroniska blanketten, vänligen kontakta oss per e-post.


Ansökningsanvisningar

Läs anvisningarna noggrant innan du skickar in din ansökan.

Ansökan ska vara inlämnad senast söndagen den 19.7.2026 kl. 18.00.

De uppgifter om verken som anges i blanketten kan inte ändras i efterhand. Konstnären ansvarar själv för att de uppgifter som lämnas i ansökan är korrekta.


Ansökningsavgift

Ansökningsavgiften för utställningen RAJAPINTA | GRÄNSSYTA är 20 €.

Avgiften betalas i samband med anmälan, senast den 19.7.2026, till följande konto:

FI78 5131 0020 3302 97
Mottagare: Meän Periferia rf
Meddelande: RAJAPINTA / eget namn

Ansökningsavgiften täcker de kostnader som uppstår i samband med ansökningsprocessen.

Endast sökande som har betalat ansökningsavgiften beaktas i urvalsprocessen.


Anmälan av verk

Till ansökan kan lämnas in 1–3 enskilda verk eller en helhet bestående av flera verk.

Uppgifter och bilder för varje verk ska bifogas via ansökningsblanketten.


Konstnärs- och verksuppgifter

För varje verk ska följande uppgifter anges: verkets titel, årtal, mått, teknik, pris/ej till salu samt en beskrivning av verket där innehåll, tema och kontext presenteras.

Om flera verk har samma titel ska de numreras. Samma uppgifter ska även anges när verken levereras till utställningen.

Verksuppgifterna ges till juryn och kan påverka om verket väljs ut till utställningen.

Konstnärspresentationer och verktexter används i det informationsmaterial om konstnärerna och verken som sammanställs och trycks för utställningen.


Jury och urval

Jurybedömningen är anonym och genomförs av en extern yrkesverksam konstexpert eller en jury bestående av flera konstexperter. Jurymedlemmen eller jurymedlemmarna för utställningen RAJAPINTA | GRÄNSSYTA meddelas när detta har bekräftats.

Besked om urvalet meddelas konstnärerna per e-post den 26.7.2026.


Hängning av utställningen

Utställningen hängs den 10–13.8.2026.

Verk som ska hängas på vägg måste vara försedda med lämpliga upphängningsanordningar.

Som huvudregel ansvarar Meän Periferia för upphängningen av verken. Om ett verk är särskilt krävande att installera, eller om konstnären önskar delta i upphängningen, kan detta avtalas separat. Eventuella undantag ska överenskommas i förväg.


Vernissage

Vernissagen för utställningen RAJAPINTA | GRÄNSSYTA hålls fredagen den 14.8.2026 kl. 18.00.

Konstnärerna uppmuntras att delta i vernissagen.

Resekostnader i samband med vernissagen ersätts enligt det förmånligaste färdsättet, om inget annat överenskommits.


Ytterligare information och kontakt

meanperiferia@gmail.com


Välkommen att ansöka till utställningen!


Edellinen
Edellinen
24. toukokuuta

Liisan Kahvit

Seuraava
Seuraava
1. kesäkuuta

SANOISTA MAAILMOIKSI - Kaunokirjallisuuden kirjoittamisen kesäkurssi nuorille